
Ei ole samantekevää millä klapikoneella polttopuita tehdään
Polttopuu on uusiutuva luonnonvara ja tärkeä osa tämän päivän monimuotoista energiaratkaisua ja on sitä varmasti myös tulevaisuudessa. Innovatiiviset teknologiset ratkaisut tekevät polttopuun käytöstä entistäkin tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää. On silti hyvä muistaa, että sillä on väliä, minkälaisella polttopuukoneella klapeja tehdään. TP Silvan vastuullinen toiminta erottaa sen monista kilpailijoista.
Kokonaisvastuullista tekemistä
Sosiaalinen ja ympäristövastuu on juurrutettu syvälle TP Silvan tekemiseen. Yhdistymisvapaus, työehtosopimusten mukainen palkkaus ja vapaaehtoiset ylityöt ovat suomalaiselle yritykselle käytäntö, joista ei poiketa missään olosuhteissa. Ne ovat samalla asioita, joita monet suomalaiset pitävät usein niin itsestäänselvyytenä, etteivät tule ajatelleeksi selvittää taustoja omia konehankintojaan ja niiden toimittajaa pohtiessaan.
TP Silvassa tarjotaan kaikille työntekijöille kunnolliset työ- ja suojavarusteet, ja työskentely tapahtuu tiloissa, jotka tarjoavat paljon enemmän kuin vain suojan tuulelta ja sateelta. Tiedämme, että näin ei ikävä kyllä kaikkialla ole asia. Teemme systemaattista työtä työturvallisuuden kehittämiseksi yhä edelleen ja samaa vaadimme koko toimitusketjultamme. Kun yritykset huolehtivat vastuullisesti työturvallisuudesta ne vaikuttavat samalla positiivisesti ympäröivään yhteisöön.
Oma pesä kunnossa
TP Silvassa on laskettu yrityksen oman toiminnan hiilijalanjälki ja tunnistettu kehityskohteet, joiden suhteen tehdään aktiivisesti työtä. Yrityksen toimipisteissä käyttöön otettu led-valaistus on laskenut sähkönkulutusta merkittävästi. GHG:n eli kasvihuonekaasuprotollan mukaiset Scope 1:n ja 2:n sisältämät eli yrityksen suorat ja ostoenergian päästöt on määritelty. TP Silva on myös liittynyt kauppakamarin vastuullisuusohjelmaan, jonka merkkiä yritys saa käyttää vastuullisuusviestinnässään.
Laadukkaat ja turvalliset klapikoneet säilyttävät arvonsa
TP Silvan neljä polttopuukonemerkkiä edustavat polttopuukoneiden teknologista ja vastuullista kärkeä. Japan, Palaxin, Hakki Pilkkeen ja X Firewood Factoryn nimellä myytävät tuotteet on kaikki suunniteltu kestämään ’isältä pojanpojalle’, ja niissä säilyvä investoinnin arvo kannustaa kierrättämään laitteet, kun oma tarve muuttuu. Jälkimarkkinoilla on arvioitu, että vielä 20 vuotta vanhasta laadukkaasta klapikoneesta saa alkuperäisen ostohinnan. TP Silvan valmistamat koneet eivät siksi päädykään purettaviksi vaan löytävät käyttöön uudelle omistajalle. Toki niiden valmistusmateriaali on kierrätettävää terästä, joten tuotteiden elinkaari jatkuu siinäkin muodossa tarvittaessa.
TP Silvan kaikkien neljän tuotemerkin alla myytävät tuotteet on suunniteltu huipputurvallisiksi. Yrityksessä on sitouduttu kehittämään alan standardeja ja tehdään aktiivisesti työtä, jotta viranomaisvalvonta ja lainsäädäntö saataisiin samalle tasolle kuin kuluttajatuotteissa, toisin kuin alalla laajasti ottaen nyt on. Ei ole oikein, jos klapikoneen ostajan on oltava etukäteen täysin selvillä kaikista koneiden turvallisuuteen vaikuttavista asioista. Kyllä vastuu on koneiden valmistajalla, ja TP Silva haluaa olla eturintamassa suunnittelemassa ja valmistamassa turvallisia klapikoneita. Ja myös vaatimassa sellaisia.
Lukuisat innovaatiot Japan, Palaxin, Hakki Pilkkeen ja X Firewood Factoryn tuotteissa mahdollistavat turvallisuuden lisäksi myös koneilla tuotettavan polttopuun laadukkuuden: käyttöönsä oikein mitoitettu, tasalaatuinen klapi kuivuu ja palaa hyvin. Esimerkiksi Japan Perfect Split –halkaisumenetelmä tuo lisää tehoa, tarkkuutta ja joustavuutta polttopuun tuotantoon. Perfect Split vähentää myös raakapuun lajittelun tarvetta. Vastaavalla tavalla X Firewood Factory tekee isoistakin puumääristä tehokkaasti puhdasta ja kooltaan määriteltyä polttopuuta. Näin autamme myös pitämään pienhiukkaspäästöt kurissa. Ja totta kai huoltoa ja varaosiakin tarjotaan. Onpa meiltä kysytty varaosia 1960-luvullakin tehtyihin merkkiemme klapikoneisiin, ja osat myös löytyneet.
Tärkeä osa huoltovarmuutta
Muistetaanpa vielä yksi polttopuun tuotantoonkin liittyvä asia: Suomessa on laskettu olevan noin 380 000 sähkölämmitteistä omakotitaloa, joissa puulämmitystä käytetään lähes päivittäin täydentävänä lämmönlähteenä talvikuukausien aikana. Jos tämä puunkäyttö korvattaisiin sähköllä, on arvioitu, että sähkön tuonti lisääntyisi 41 %, eli noin yhden ydinvoimalayksikön verran. Mahdollisuus lämmitykseen polttopuilla on samalla maamme kriisivalmiuden kannalta täysin välttämätöntä. Eiköhän tuokin ole iso ja tärkeä vastuullisuusnäkökulma.
Seppo Koiranen
Toimitusjohtaja, TP Silva Oy